Yllätä asiakkaasi kauniilla ja personoidulla kortilla

Kauniit ja puhuttelevat, käsin kirjoitetut kortit ovat vastapaino hektiselle ja usein pinnalliselle nykyviestinnälle 

Esimerkiksi joulun aikaan on tapana muistaa tärkeitä asiakkaita tavalla, joka aidosti herättää tunteita. Silloin on hyvä unohtaa hetkeksi Instagram ja Facebook ja palauttaa mieleen, mikä on oikeasti tärkeää ja tunteikasta. 

Korttien uusi aika 

Kortit ovat edelleen suosittu tapa muistaa läheisiä ja kollegoita. Esimerkiksi Britanniassa kortteja myydään vuosittain lähes kahden miljardin punnan arvosta. Onnistuneet korttitervehdykset herättävät vielä vuosienkin päästä hyviä muistoja ja tunteita, siinä missä some-päivitykset ja –viestit ovat painuneet unholaan. 

Kortteja lähetetään ja annetaan paitsi jouluna ja syntymäpäivinä, myös erilaisten tärkeiden hetkien muistamiseksi. Esimerkiksi asiakkuuksien vuosipäivät, solmitut sopimukset tai vaikkapa aloitetut ja miksi ei jopa epäonnistuneet hankkeet voivat tarjota mahdollisuuden muistaa sidosryhmiä ja kollegoita persoonallisella tavalla. 

Me Papermarkissa pystymme tarjoamaan kattavan kokonaisnäkemyksen teille tärkeiden ihmisten muistamiseksi oivaltavalla ja mieleen jäävällä tavalla 

Erityistilaisuuksia varten pieni painos räätälöityjä kortteja 

Pystymme tuottamaan laadukkaille ja ympäristöystävällisille papereille ja kartongeille painettuja personoituja kortteja ja muita tuotteita. Voimme tehdä esimerkiksi pienen, 150-300 kortin painoksen haluamastasi aiheesta tai jopa auttaa aihevalinnan suunnittelussa 

Ota yhteyttä, niin voimme yhdessä miettiä miten voit yllättää asiakkaasi.  

Pystymme Papermarkissa tarjoamaan yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa kortin tai muun muistamistavan kokonaiskonseptoinnin aina palvelumuotoilusta ja visuaalisesta suunnittelusta lopullisen tuotteen painamiseen asti 

Ai niin, se maailman ensimmäinen joulukortti 

Mikä olikaan maailman ensimmäinen joulukortti? Se laadittiin Englannissa jouluna 1843, Sir Henry Colen aloitteesta ja John Callcott Horsleyn taiteilemana. Voisiko se herättää ajatuksia omien asiakkaidesi muistamiseksi? 

 

 

Tilaa blogi sähköpostiisi ja seuraa pakkausalan uusimpia trendejä ja ideoita.

Tilaa uutiskirje

* pakollinen


 Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.